VALOKUVATERAPIAN ERIKOISTUMISOPINNOT PD
(Professional Development ), 40 op

 

Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus järjestää Valokuvaterapian erikoistumisopinnot vuosina 2010 - 2011. Opintojen laajuus on 40 opintopistettä.

Tavoite
Valokuvaterapian erikoistumisopintojen tavoitteena on antaa monipuoliset valmiudet soveltaa ja kehittää valokuvaterapian menetelmiä omassa työssä yksilöiden, perheiden tai ryhmien kanssa psykoterapiassa ja /tai terapeuttisessa työssä sekä ennaltaehkäisevässä työssä ja kuntoutuksessa. Koulutus antaa lisäksi valmiudet toimia valokuvaterapian menetelmäohjaajana.

Koulutus ei johda psykoterapeutin pätevyyteen eikä sen perusteella voi hakea Valviralta psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeutta. Koulutus antaa oikeuden käyttää nimitystä Valokuvaterapia PD .

Aika
Koulutus järjestetään vuosina 2010 - 2011 Turussa. 
Kevätlukukauden lähiopetuspäivät ovat 21. - 22.1.,18. - 19.2., 15. - 16.4.2010.
Touko-kesäkuun päivät sovitaan koulutusryhmässä.

Koulutukseen sisältyy kaksi kansainvälistä valokuvaterapian tapahtumaa, joiden ajankohdat ovat 3. - 5.2.2011 ja 30.9. - 1.10.2011. Tapahtumat liittyvät kansainväliseen Leonardo da Vinci kumppanuushankkeeseen ja Turun kulttuuripääkaupunkivuoden puitteissa toteutettavaan lasten ja nuorten mielenterveyttä edistävään hankkeeseen.

Kohderyhmä
Erikoistumisopinnot ovat ammatillista täydennyskoulutusta psykoterapeuteille ja terapeuttista työtä tekeville terveys-, sosiaali- ja kasvatusalan tutkinnon suorittaneille henkilöille. Edellytyksenä on vähintään AMK-tutkinto. Hakijalta edellytetään terapeuttisen työn kokemusta vähintään kahden vuoden ajalta.

Opinnot edellyttävät mahdollisuutta tehdä koulutuksen aikana valokuvaterapeuttista asiakastyötä vähintään 60 tuntia. Valokuvauksen erityisosaamista ei koulutukseen hakeutuvilta edellytetä. Koulutukseen sisältyy englanninkielistä kirjallisuutta ja valokuvaterapian kansainväliset tapahtumat, joissa käytettävä kieli on osin englanti.

Koulutuksen rakenne ja sisältö
Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna. Koulutus sisältää psykoterapian ja valokuvaterapian teoria- ja menetelmäopetusta lähiopetuspäivillä ja valokuvaterapian koulutustapahtumissa. Opetuspäiviin sisältyy pienryhmässä tapahtuvaa omakohtaista valokuvaterapeuttista työskentelyä ja työnohjausta. Pienryhmissä tutkitaan, arvioidaan ja kehitetään edelleen valokuvaterapian soveltamista omaan työhön. Koulutuksen aikana osallistujat tekevät välitehtäviä, pitävät oppimispäiväkirjaa, tekevät valokuvaportfolion ja omaa työtä hyödyntävän opinnäytetyön. Osa opinnoista suoritetaan valinnaisina opintoina.

Opetuksessa keskitytään psykoterapian ja terapeuttisen työn keskeisiin teemoihin ja valokuvaterapian menetelmien soveltamiseen näillä alueilla. Valokuvaterapian päämenetelmiä käsitellään yksilön, perheen ja yhteisöjen näkökulmista. Lisäksi koulutuksen aikana tarkastellaan valokuvauksen perusperiaatteita.

Koulutuksen jakaantuminen eri oppimisalueisiin:

  • Teoria- ja menetelmäopetus 15 op (27 opetuspäivää)
  • Kirjallisuuteen perehtyminen  6 op
  • Oppimispäiväkirja 4 op
  • Valinnaiset opinnot 5 op
  • Opinnäytetyö 5 op

Valinnaisia opintoja tulee olla yhteensä 5 op (5 x 27 t = 135 tuntia). Valinnaisten opintojen tarkoituksena on luoda osallistujalle mahdollisuus syventää oppimistaan itselle merkityksellisellä suunnalla kuten

1) Psykoterapeuttiset valmiudet
Koulutus soveltuu psykoterapeuttisten valmiuksien koulutukseksi AMK-tutkinnon suorittaneille. Psykoterapeuttisten valmiuksien koulutusta edellytetään psykoterapeuttikoulutukseen hakeutuessa (Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen kriteerit 16.12.2005).

2) Valokuvaterapian soveltaminen omassa psykoterapiamuodossa
Erityinen perehtyminen valokuvaterapian soveltamiseen omassa psykoterapiamuodossa tai tietyn menetelmän soveltamisessa.

3) Valokuvaustaitojen ja/tai digitaalisten työmenetelmien tietotaitojen hankkiminen.

4) Valokuvaterapian menetelmien yhdistäminen muihin ilmaisullisiin terapiamuotoihin kuten kirjallisuusterapiaan, musiikkiterapiaan, tanssiterapiaan tai ekpressiiviseen taideterapiaan.

Valinnaisten opintojen teema-alueita voivat olla esim. lasten ja nuorten mielenterveys, omakuvat psykoterapiassa, voimauttavan valokuvan menetelmä. Valinnaiset opinnot hyväksyy koulutuksen suunnitteluryhmä henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan eli HOPS-suunnitelmaan perustuen. Valinnaisiin opintoihin voidaan hyväksyä seminaareja, työpajoja, kirjallisuuden lukemista ja esseen kirjoittamista ja näiden yhdistelmiä sekä myös aikaisemmin suoritettuja opintoja.

Koulutuksen johtoryhmä:

Ulla Halkola, VTM, psykoterapeutti ET (kriisi- ja traumaterapia), koulutuksen johtaja
Tarja Koffert, SHJ, perheterapeutti VET, kognitiivinen psykoterapia VET
Pirkko Pehunen, psykologi, perheterapeutti VET, yksilöpsykoterapeutti ET

Koulutuksen johtoryhmän jäsenet ovat valokuvaterapian menetelmien kehittäjiä ja kouluttajia ja he ovat mm. toimittaneet Suomen ensimmäisen valokuvaterapian käsikirjan "Valokuvan terapeuttinen voima" (Kustannus Oy Duodecim 2009).

Kouluttajina on johtoryhmän jäsenten lisäksi psykoterapeuttikouluttajia, valokuvaterapiaa soveltavia terapeutteja sekä valokuvaajia ja valokuva-alan tutkijoita Suomesta ja kansainvälisestä valokuvaterapian verkostosta.

Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus on vuosien 2009 - 2011 aikana koordinaattorina EU:n komission Leonardo da Vinci kumppanuushankkeessa, jonka teemana on Learning and Healing with Phototherapy. Hankkeessa on täydennyskoulutuskeskuksen lisäksi mukana Luccan mielenterveyskeskus Italiasta ja Roehamptonin yliopisto Lontoosta.  Kumppanuushankkeen asiantuntijat ovat vierailevina luennoitsijoina PD-koulutuksessa.

Maksut
Koulutuksen hinta on 4 000 euroa (1 000 euroa/lukukausi). Maksu sisältää lähiopetuspäivät ja koulutusmateriaaleja. Koulutukseen mahdollisesti liittyvien internaattimuotoisten päivien täysihoitomaksut eivät sisälly hintaan.

Haku
Koulutukseen haetaan hakulomakkeella. Haku päättyy 27.11.2009.

Hakumenettelyyn sisältyy osalle hakijoita haastattelu 14. tai 15.12.2009.
Päätös opiskelijavalinnasta tehdään 16.12.2009.

 

Lisätietoja:
Suunnittelija Ulla Halkola

 

 

29.10.2009 10:16 Mika Elmeranta